18.4.2006

Rovaniemen käräjäoikeuden tuomio 30.4.2003

Syyttäjän ajamasta syytteestä käräjäoikeus katsoi lausumillaan perusteluilla selvitetyksi, että A ja B olivat Rovaniemellä osallistuessaan virkamiehinä virkatehtäviensä mukaisesti yritystukiasioita koskevaan päätöksentekoon, A päätösten tekijänä ja B päätösten valmistelijana ja esittelijänä, yritystuesta annettua lakia soveltaessaan rikkoneet säännöksiin ja määräyksiin perustuvia virkavelvollisuuksiaan.

Hyläten muut A:ta vastaan esitetyt syytteet käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 40 luvun 11 §:n (792/1989) nojalla yhdestä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (tekoajat 4.7.1994, 13.10.1994, 21.6.1995, 11.6.1996, 15.8.1997 ja 26.9.1997) ja saman luvun 8 §:n (792/1989) nojalla kahdesta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä (tekoajat 17.6.1994 ja 5.7.1996) sakkorangaistukseen sekä määräsi hänet pantavaksi viralta. Rangaistusta määrätessään käräjäoikeus otti huomioon esitutkinnan ja syyteharkinnan pitkän keston ja sovelsi lievennettyä rangaistusasteikkoa rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin (613/1974) nojalla.

B:n syyksi käräjäoikeus luki tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen (tekoajat 21.6.1995, 5.7.1996 sekä 15.8. ja 26.9.1997), mutta jätti hänet rangaistukseen tuomitsematta. Muut B:tä vastaan esitetyt syytteet käräjäoikeus hylkäsi.

Perusteluissaan käräjäoikeus totesi muun muassa A:n syyllistyneen tekoihinsa yritystukien myöntämis- ja maksatuspäätösten tekijänä. Teoissa oli ollut sama asianomistaja eli valtio. Teot olivat ajallisesti ja toiminnallisesti olleet varsin kiinteässä yhteydessä toisiinsa, vaikka ne olikin tehty melko pitkän ajan kuluessa. Nämä seikat puhuivat sen puolesta, että kaikki teot olisi katsottava yhdeksi rikokseksi. Tukea oli toisaalta myönnetty eri hankkeisiin ja pääosalla tuen saajista ei ollut ilmoitettu olleen minkäänlaista yhteyttä toisiinsa. Koska A:n tuottamuksellisessa virkavelvollisuuksien rikkomisessa oli kuitenkin ollut kysymys pääosaltaan A:n omaksumaan päätöksentekotapaan liittyvästä selvittämisvelvollisuuden tuottamuksellisesta rikkomisesta eli yhtenäiseen rikoksentekopäätökseen rinnastettavasta menettelystä, kysymyksessä oli yksi rikollinen teko. Syyteoikeus kyseisistä teoista ei sen vuoksi ollut vanhentunut.

B:n osalta asiassa oli ollut kysymys hänen esittelijäntyöhönsä liittyvän selvittämisvelvollisuuden rikkomisesta. B oli tehnyt esittelijäntyötään tietoisena mainitusta A:n omaksumasta tulkintalinjasta ja päätöksentekotavasta. Tekojen takana oli siten sama rikoksentekopäätökseen rinnastettava motivaatiotausta. B:n menettelyssä oli kysymys yhdestä rikollisesta menettelystä. Syyteoikeus teoista ei ollut vanhentunut.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Jyrki Kiviniemi ja Reetta Löija sekä lautamiehet.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 12.3.2004

Hovioikeus, jossa A, B ja syyttäjä hakivat muutosta, muutti käräjäoikeuden tuomiota.

A:n syyksi käräjäoikeudessa törkeänä virka-aseman väärinkäyttönä luetun teon (tekoaika 17.6.1994) osalta hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Tämän teon ja käräjäoikeuden A:n syyksi lukemat tuottamukselliset teot hovioikeus luki A:n syyksi yhtenä tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena. Hovioikeus tuomitsi A:n tästä sakkorangaistukseen (hovioikeuden tuomion kohta 1). A:n syyksi törkeänä virka-aseman väärinkäyttönä jääneen teon osalta (tekoaika 5.7.1996) hovioikeus tuomitsi A:n viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja määräsi hänet pantavaksi viralta (hovioikeuden tuomion kohta 3).

B tuomittiin sakkorangaistukseen (hovioikeuden tuomion kohta 1).

A:n vuosina 1994 - 1997 tehdyissä teoissa oli hovioikeuden mukaan ollut kyse A:n omaksumaan päätöksentekotapaan liittyvästä tuottamuksellisesta selvitysvelvollisuuden rikkomisesta tutustumatta riittävällä huolellisuudella asiakirjoihin sekä laiminlyönnistä varmistua päätösten lainmukaisuudesta. Koska A:n menettely oli perustunut yhteiseen motivaatiotaustaan ja muodostanut yhtenäiseen rikoksentekopäätökseen rinnastuvan menettelyn, rikosten vanhentumisaika viisi vuotta alkoi viimeisestä osateosta. Syyteoikeus teoista ei ollut vanhentunut.

B:n menettely täytti neljässä kohdassa tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön. B:n vuosina 1995 - 1997 tehdyissä teoissa oli ollut kyse hänen omaksumaansa esittelijän työhön liittyvästä tuottamuksellisesta selvitysvelvollisuuden rikkomisesta tutustumatta riittävällä huolellisuudella asiakirjoihin ja laiminlyömällä hankkia tarpeellinen selvitys. Koska B:n menettely oli perustunut yhteiseen motivaatiotaustaan ja muodostanut yhtenäiseen rikoksentekopäätökseen rinnastuvan menettelyn, rikosten vanhentumisaika viisi vuotta alkoi viimeisestä osateosta. Syyteoikeus teoista ei ollut vanhentunut.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Eero Yrttiaho, Teija Unkila ja Virve Puro (eri mieltä).

Eri mieltä ollut määräaikainen hovioikeudenneuvos Puro olisi hyväksynyt A:n menettelyn oikeudellisen arvioinnin osalta käräjäoikeuden tuomion. Hän tuomitsi A:n seitsemän kuukauden yhteiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen kahdesta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä 17.6.1994 ja 5.7.1996. Muista A:n syyksi luetuista teoista Puro tuomitsi A:n yhteiseen sakkorangaistukseen. Puro määräsi A:n pantavaksi viralta.

Perustelut

Hovioikeudessa syyksi luetuista tuottamuksellisista teoista

1. Hovioikeus on virallisen syyttäjän syytteestä katsonut selvitetyksi, että A ja B ovat jäljempänä selostetuin tavoin rikkoneet virkavelvollisuutensa huolimattomuudesta. A ja B on kumpikin tuomittu yhdestä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, joka on käsittänyt useita heidän syykseen luettuja osatekoja.

2. A:n syyksi luetuissa vuosina 1994 - 1997 tehdyissä teoissa on hovioikeuden mukaan ollut kysymys "hänen omaksumaansa päätöksentekotapaan liittyvästä tuottamuksellisesta selvitysvelvollisuuden rikkomisesta tutustumatta riittävällä huolellisuudella asiakirjoihin sekä laiminlyönnistä varmistua päätösten lainmukaisuudesta".

3. B:n syyksi luetuissa vuosina 1995 - 1997 tehdyissä teoissa on hovioikeuden mukaan ollut kysymys "hänen omaksumaansa esittelijän työhön liittyvästä tuottamuksellisesta selvitysvelvollisuuden rikkomisesta tutustumatta riittävällä huolellisuudella asiakirjoihin ja laiminlyömällä hankkia tarpeellinen selvitys".

4. Hovioikeus on todennut sekä A:n että B:n menettelyn perustuneen yhteiseen motivaatiotaustaan ja muodostaneen yhtenäiseen rikoksentekopäätökseen rinnastuvan menettelyn, minkä vuoksi rikoksen viiden vuoden vanhentumisajan on katsottu alkaneen viimeisestä osateosta, joka molempien kohdalla on ollut 26.9.1997.

5. A ja B ovat sen ohella, että he ovat kiistäneet syyllistyneensä syytteessä tarkoitettuihin laiminlyönteihin, valituksissaan katsoneet, että väitetyt laiminlyönnit olisivat toteennäytettyinäkin toisistaan erillisiä rikoksia, minkä johdosta oikeus nostaa syyte vanhimmista teoista oli vanhentunut jo haastetta heille tiedoksi annettaessa.

Onko oikeus syyttää A:ta ja B:tä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta vanhentunut

6. Ennen sen seikan arvioimista, onko syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden laiminlyönnistä näytetty toteen, on syytteen vanhentumisen alkamisajankohdan määrittämiseksi arvioitava, muodostavatko ne syytteessä väitetyt laiminlyönnit, jotka hovioikeus syyttäjän vaihtoehtoisen syytteen perusteella on katsonut toteen näytetyiksi ja joista asiassa siis tältä osin täällä enää on kysymys, yhden vai useamman rikoksen.

7. Hovioikeuden perustelujen 1.1 kohdassa on kysymys siitä, että A on 4.7.1994 myöntänyt eräälle henkilölle perustettavan yhtiön lukuun kehittämistukea 746 600 markkaa hankkeeseen, jonka tarkoituksena on ollut rakennuttaa esittelymökki Ranskaan ranskalaisille asiakasryhmille suunnattua mökkituotteiden ja kalusteiden esittelyä sekä markkinointia varten. Sanotusta tuesta on A:n 13.10.1994 tekemän maksatuspäätöksen perusteella maksettu 373 300 markkaa.

8. Hovioikeus on katsonut, että A oli myöntäessään 4.7.1994 edellisessä kohdassa mainittua kehittämistukea rikkonut virkavelvollisuuttaan laiminlyömällä varmistua siitä, että kehittämistuen perusteena olevat suunnitelman mukaisesta hankkeesta perustettavalle yhtiölle aiheutuneet menot olivat yritystuesta säädetyn lain (1136/1993) 18 §:n 1 momentissa tarkoitettuja hyväksyttäviä menoja. Lisäksi A oli 13.10.1994 rikkonut virkavelvollisuuttaan laiminlyömällä mainitun tuen toista maksatuspäätöstä tehdessään selvittää, että hankkeen kustannukset olivat toteutuneet ja että ne oli maksettu kehittämistukipäätöksen ehtojen edellyttämin tavoin sekä että hankkeen kustannuksista ja kokonaisrahoituksesta esitetty selvitys oli yritystuesta säädetyn lain 24 §:ssä tarkoitetuin tavoin hyväksyttävää.

9. Hovioikeuden perustelujen 1.2 kohdassa käsitellään hanketta, jossa A on 17.6.1994 myöntänyt Rovaseutu kuntayhtymälle kehittämistukea 953 000 markkaa Rovaniemen kaupungin ylläpitämän Rovaniemen kaupunginteatterin ja kuntayhtymän yhdessä toteuttamasta joulupukki-aiheisen musikaalin tuotantoa koskeneesta hankkeesta aiheutuviin kustannuksiin. Lisäksi A on pian tämän jälkeen myöntänyt kuntayhtymälle investointitukea 27 000 markkaa musikaalin tuotannosta aiheutuviin käyttöomaisuuskustannuksiin.

10. Hovioikeus on katsonut, että A oli 17.6.1994 myöntäessään Rovaseutu kuntayhtymälle kehittämistukea ja investointitukea rikkonut virkavelvollisuuttaan laiminlyömällä selvittää, että kehittämistuen perusteena olevat menot olivat hyväksyttäviä ja varmistua siitä, voitiinko kehittämistukea myöntää kuntayhtymälle yritystuesta säädetyn lain 1 §:n ja 15 - 18 §:n nojalla, oliko hankkeessa kysymys mainitun lain 19 ja 25 §:ssä tarkoitetusta yhteishankkeesta ja olivatko kuntayhtymä tai kaupunki olleet oikeutettuja saamaan investointitukea lain 5 ja 6 §:n nojalla.

11. Hovioikeuden perustelujen 1.4, 1.8 ja 1.13 kohdissa selostetaan, että A ja B ovat 15.8.1997 SR-Instruments Oy:lle tuotekehitystukena myönnettyä kehittämistukea koskevan päätöksenteon yhteydessä hyväksyneet tuen piiriin henkilöstön matkakustannuksia 180 000 markkaa ja henkilöstön palkkauskuluja sosiaalikuluineen 630 000 markkaa, 21.6.1995 Juvegroup Oy:lle myönnettyä kehittämistukea koskevan päätöksenteon yhteydessä hyväksyneet tuen piiriin henkilöstön matkakustannuksia 84 000 markkaa, sekä 26.9.1997 Astrock Oy:lle myönnettyä tuotekehittämistukea koskevan päätöksenteon yhteydessä hyväksyneet tuen piiriin henkilöstön matkakustannuksia 80 000 markkaa ja henkilöstön palkkauskuluja sosiaalikuluineen 123 000 markkaa.

12. Hovioikeus on katsonut, että A ja B olivat 15.8.1997 SR-Instruments Oy:lle tuotekehitystukena myönnetyn kehittämistuen osalta, 21.6.1995 Juvegroup Oy:lle myönnetyn kehittämistuen osalta ja 26.9.1997 Astrock Oy:lle myönnetyn tuotekehittämistuen osalta, A tukien myöntämistä koskevia asioita ratkaistessaan ja B mainittuja asioita valmistellessaan ja esitellessään, rikkoneet virkavelvollisuuttaan laiminlyömällä selvittää, että kehittämistuen perusteena olevat matka- ja palkkakustannukset olivat hyväksyttäviä, että ne liittyivät suunnitelman mukaiseen hankkeeseen ja olivat hankkeen toteutumisen kannalta tärkeitä kauppa- ja teollisuusministeriön antamien määräysten ja yritystuesta säädetyn lain 18 §:n 1 momentin ja 19 §:n 1 momentin edellyttämin tavoin.

13. Hovioikeuden perustelujen 1.10 kohdassa arvioidaan ratkaisua, jossa A on 11.6.1996 myöntänyt Kemin kaupungille kehittämistukea 382 500 markkaa niin sanottuun Lumilinna-projektiin liittyvään osaprojektihankkeeseen, jonka tarkoituksena on ollut edistää matkailua ja kehittää innovatiivinen ja yhteistyötä edellyttävä tiedottamishanke.

14. Hovioikeus on katsonut, että A oli tuolloin myöntäessään Kemin kaupungille kehittämistukea rikkonut virkavelvollisuuttaan laiminlyömällä selvittää, että kehittämistuen perusteena olevat menot olivat hyväksyttäviä, ja varmistua siitä, oliko hankkeessa kysymys yritystuesta säädetyn lain 19 ja 25 §:ssä tarkoitetusta yhteishankkeesta.

15. Hovioikeuden perustelujen 1.11 kohdassa on kysymys siitä, että B on 5.7.1996 valmistellut ja esitellyt asian, jossa Fincitec Components Oy:lle on myönnetty kehittämistukea 639 000 markkaa pääosin Helsingissä toteutettavaan energianmittauspiirin tuotantoon siirtämistä koskevaan hankkeeseen.

16. Hovioikeus on katsonut, että B oli tuolloin valmistellessaan ja esittäessään Fincitec Components Oy:lle kehittämistukea rikkonut virkavelvollisuuttaan laiminlyömällä selvittää, missä kehittämistuen perusteena oleva hanke toteutettiin ja oliko hanke sellainen, että se edisti kyseisen yrityksen pitkän aikavälin kilpailukykyä tai kansainvälistymistä Lapin piiritoimiston toimialueella yritystuesta säädetyn lain 15 §:n 1 momentin edellyttämin tavoin, millä menettelyllään hän oli myös laiminlyönyt varmistua siitä, että Lapin piiritoimistolla oli ollut kauppa- ja teollisuusministeriön yrityspalvelun piiritoimistoista annetun asetuksen 1 - 3 §:n (330/1989) edellyttämä toimivalta tuen myöntämiseen seurauksin, että tuki oli toimivalta ylittäen myönnetty.

Korkeimman oikeuden kannanotto

17. Arvioidessaan onko syyteoikeus vanhentunut Korkein oikeus toteaa, että väitetyt laiminlyönnit ovat tapahtuneet A:n osalta 17.6.1994, 4.7.1994 ja 13.10.1994, 21.6.1995, 11.6.1996, 15.8.1997 ja 26.9.1997 sekä B:n osalta 21.6.1995, 5.7.1996, 15.8.1997 ja 26.9.1997.

18. Molempien vastaajien osalta kaikki väitetyt laiminlyönnit ovat tapahtuneet virantoimituksessa myönnettäessä tukea yritystuesta annetun lain nojalla. Kaikissa väitetyissä rikoksissa on samanlainen tekotapa eli huolimaton valmistelu ja säännöksistä piittaamaton päätöksenteko.

19. Väitetyt yksittäiset virheet yritystuesta annetun lain soveltamisessa koskevat osin tuen saajaa, osin tuettua toimintaa ja osin tuella katettuja kustannuksia.

20. Tukien saajina olleet yhteisöt ovat tarkastelun kohteena olevissa tukien myöntämistä ja maksamista koskevissa asioissa olleet varsin erilaisia, sekä julkisyhteisöjä että yrityksiä, ja yritystukea on myönnetty erilaisiin tarkoituksiin ja kohteisiin. Virheellisiksi väitetyt päätökset ovat tapahtuneet usean vuoden aikana ja niiden väliin on jäänyt pitkiäkin ajanjaksoja.

21. Sanottujen tuki- ja maksatuspäätösten lisäksi A ja B ovat oman uskottavan ilmoituksensa mukaan tehneet mainittuna aikana eli A 17.6.1994 - 26.9.1997 arviolta 5 000 - 6 500 tuki- ja maksatuspäätöstä ja B 21.6.1995 - 26.9.1997 satoja päätösesityksiä, joiden osalta ei ole väitettykään tapahtuneen huolimattomuutta.

22. A:n menettely on koskenut valtion varoista maksettavaa tukea, joten vahingonkärsijänä on ollut valtio. Tähän nähden sillä seikalla, että väitetyt teot ovat kohdistuneet samaan asianomistajaan, mikä usein viittaa yhteen rikokseen, ei ole tässä tapauksessa olennaista merkitystä.

23. A:n osalta on siten kysymys 17.6.1994 - 26.9.1997 eli yli kolmen vuoden aikana tehdyistä seitsemästä tukipäätöksestä ja B:n osalta 21.6.1995 - 26.9.1997 eli yli kahden vuoden aikana tehdyistä neljästä päätösesityksestä. Niin kuin edellä kohdassa 18 on todettu, kaikki väitetyt osateot ovat tapahtuneet virantoimituksessa myönnettäessä tukea yritystuesta annetun lain nojalla. Niissä kaikissa on samanlainen tekotapa eli huolimaton valmistelu ja toisaalta säännöksistä piittaamaton päätöksenteko. Kuten kohdista 19 - 20 ilmenee, kysymys on kuitenkin ollut yksittäisistä tukiratkaisuista. Kun kysymys on tuottamuksellisista teoista, menettelyn sanotunlaista moitittavuutta ei voida hovioikeuden lausumin tavoin rinnastaa rikoksentekopäätökseen. Hakijoiden omaksumasta menettelystä ilmenevä asennoituminen virkatehtäviin ei yksin ole tekijä, jonka perusteella yksittäiset ratkaisut muodostaisivat sellaisen asiallisesti ja ajallisesti yhtenäisen kokonaisuuden, että tekoja tulisi arvioida yhtenä rikoksena. Samaa hanketta koskevissa päätöksissä (hovioikeuden perustelujen kohdat 1.1 ja 1.2) sen sijaan on kysymys yhdestä rikoksesta. Arviointia ei muuta se, että A on tänä aikana mahdollisesti syyllistynyt yksittäiseen tahalliseen rikokseen.

24. Tapahtuma-aikana voimassa olleessa rikoslain 40 luvun 11 §:ssä (792/1989) tarkoitetun tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen enimmäisrangaistus on sakkoa. Rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan syyteoikeus vanhentuu, jollei syytettä ole nostettu kahdessa vuodessa, jos ankarin rangaistus on enintään vuosi vankeutta tai sakkoa. Saman pykälän 4 momentin mukaan virkarikosten vanhentumisaika on kuitenkin vähintään viisi vuotta. Ajankohdat, joista hovioikeuden A:n syyksi lukemien rikosten vanhentumisaika lasketaan, ovat 17.6.1994 (hovioikeuden perustelujen kohta 1.2), 13.10.1994 (kohta 1.1), 21.6.1995 (kohta 1.8), 11.6.1996 (kohta 1.10), 15.8.1997 (kohta 1.4) ja 26.9.1997 (kohta 1.13). B:n osalta vastaavat ajat ovat 21.6.1995 (hovioikeuden perustelujen kohta 1.8), 5.7.1996 (kohta 1.11), 15.8.1997 (kohta 1.4) ja 26.9.1997 (kohta 1.13). Syyte A:ta vastaan on nostettu aikaisintaan 30.8.2002 ja B:tä vastaan aikaisintaan 22.8.2002 eli myöhemmin kuin viiden vuoden kuluttua kohdissa 1.1, 1.2, 1.4, 1.8, 1.10 sekä 1.11 kerrottujen tekojen päättymisestä. Syyteoikeus on siten näiltä osin vanhentunut. Näin ollen Korkeimmassa oikeudessa arvioitavaksi jää tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen osalta ainoastaan A:n ja B:n 1.13 kohdassa kerrottu menettely.

Sovellettavat rikoslain säännökset

25. Tapahtuma-aikana voimassa olleen rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan (792/1989) mukaan jos virkamies hankkiakseen toiselle hyötyä rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa osallistuessaan päätöksentekoon tai sen valmisteluun hänet on tuomittava virka-aseman väärinkäyttämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Saman luvun 8 §:n 1 kohdan mukaan jos virka-aseman väärinkäyttämisessä tavoitellaan huomattavan suurta hyötyä ja virka-aseman väärinkäyttäminen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, virkamies on tuomittava törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi sekä viralta pantavaksi. Luvun 11 §:n (792/1989) mukaan jos virkamies virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta tai varomattomuudesta muulla kuin 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rikkoo tai jättää täyttämättä virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen tai sakkoon.

26. Virkarikossäännöksiä on sittemmin uudistettu 1.10.2002 voimaan tulleella lailla (604/2002). Virka-aseman väärinkäyttämistä tai tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevien säännösten osalta ei ole tapahtunut sellaisia muutoksia, että nyt voimassa olevan lain soveltaminen voisi johtaa tässä tapauksessa tekoajan lakia lievempään lopputulokseen. Sen vuoksi rikoksiin on rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan sovellettava tekohetkellä voimassa ollutta lakia.

A:n ja B:n virkavelvollisuus

27. Hovioikeus on katsonut, että A:n ja B:n virkavelvollisuuden sisältö on ollut johdettavissa virkamiesten erityistä vastuuasemaa sääntelevän Suomen Hallitusmuodon (94/1919) 92 §:n 1 momentin ja 93 §:n 1 momentin ja virkamiesten yleisiä velvollisuuksia sääntelevän valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin ja sitä vastaavan aikaisemman valtion virkamieslain 20 §:n 1 momentin (755/1986) säännöksistä sekä virkamiehelle julkisen vallan käyttäjänä hallintomenettelylain 17 §:n 1 momentissa (598/1982) säädetyistä velvollisuuksista.

28. Korkein oikeus toteaa, että edellä mainitut säännökset eivät ole sellaisia, että ne määrittelisivät virkavelvollisuudelle konkreettista sisältöä. Virkavelvollisuudet ovat riittävän täsmällisesti ilmenneet yritystuesta annetusta laista ja sen nojalla annetuista määräyksistä.

Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen 5.7.1996
(A, hovioikeuden tuomion 3 kohta / perustelujen 1.11 kohta)

29. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n valitus anna aihetta hovioikeuden ratkaisun muuttamiseen tältä osin.

Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen 26.9.1997 (A ja B, hovioikeuden tuomion 1 kohta / perustelujen 1.13 kohta)

30. Korkein oikeus katsoo, etteivät valitukset anna aihetta hovioikeuden ratkaisun muuttamiseen muulla tavoin kuin että oikeudenkäynnin kesto otetaan huomioon rangaistuksen määräämisessä sillä tavoin kuin kohdista 31 - 37 ilmenee.

Rangaistuksen määrääminen

31. Asiassa on vielä syytä arvioida, onko asian käsittely tässä tapauksessa viivästynyt niin, että rikosten tekemisestä kulunut aika tulee ottaa huomioon rangaistuksia määrättäessä.

32. Rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika voidaan ottaa huomioon rikoslain 6 luvun 7 §:n 3 kohdan nojalla rangaistusta mitattaessa kohtuullistamisperusteena ja edelleen saman luvun 12 §:n 4 kohdan nojalla rangaistuksen tuomitsematta jättämisen perusteena silloin, kun rangaistusta on pidettävä kohtuuttomana tai tarkoituksettomana. Näitä 1.1.2004 voimaan tulleita säännöksiä on sovellettava tässäkin tapauksessa.

33. Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin silloin, kun päätetään häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Niin kuin ratkaisussa KKO 2005:73 on todettu, rikosasian käsittelyn viivästyksestä aiheutuvaan oikeudenloukkaukseen on ihmisoikeussopimuksen mukaan oltava käytettävissä tehokas oikeussuojakeino. Tällainen oikeussuojakeino voi olla se, että viivästys otetaan huomioon asian lopputuloksessa.

34. A:n syyksi luettujen rikosten tekoajat ovat 5.7.1996 ja 26.9.1997 ja B:n syyksi luetun rikoksen tekoaika on 26.9.1997. Tutkintapyyntö on tehty 20.2.1997. A:ta on kuulusteltu asiassa rikoksesta epäiltynä ensimmäisen kerran 27.4.1999 ja B:tä 26.4.1999. A on ollut virasta pidätettynä 17.12.1997 alkaen 27.2.2002 saakka, jolloin hänet on irtisanottu. A on sittemmin valtionsyyttäjän nostaman syytteen vuoksi menettänyt myös uuden työpaikkansa. B on pidätetty virastaan 31.12.1999 ja hän on asian ollessa vireillä käräjäoikeudessa irtisanoutunut virastaan 1.3.2003 alkaen. Tämä rikosasia on tullut vireille käräjäoikeudessa 20.8.2002 ja se on ratkaistu käräjäoikeudessa 30.4.2003 sekä hovioikeudessa 12.3.2004.

35. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella on oikeudenkäynnin keston kohtuullisuutta arvioitava tapauksen erityispiirteiden valossa ja ottamalla huomioon erityisesti asian vaikeus, rikosasian vastaajan ja viranomaisten toiminta sekä asian merkityksellisyys vastaajalle (esim. Kangasluoma v. Suomi 20.1.2004 ja Lehtinen v. Suomi 13.9.2005).

36. Rikosasian käsittely on siitä alkaen, kun A:han ja B:hen on kohdistettu rikosoikeudellisia toimenpiteitä, kestänyt varsin pitkän ajan. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, jotka osoittaisivat, että asian käsittelyn ja oikeudenkäynnin pitkä kestoaika olisi aiheutunut A:n ja B:n syystä. Asian vireilletulon viivästymiseen on ilmeisesti osaltaan vaikuttanut syyteharkintaa edeltänyt, sinänsä tarpeellinen selvitystyö, mikä on joka tapauksessa viranomaisten vastuulle kuuluva seikka. Käsittelyn kestoa ei kuitenkaan asian laajuus ja laatu huomioon ottaen voida pitää kokonaisuutena arvioiden niin pitkänä, että siitä aiheutunutta viivästystä sellaisenaan tulisi välttämättä pitää asianosaisen oikeuksien loukkauksena. On kuitenkin otettava huomioon, että syytteessä tarkoitetut teot ovat johtaneet siihen, että A ja B ovat menettäneet työpaikkansa. Asian pitkä vireilläolo on tähän nähden ollut omiaan aiheuttamaan heille epävarmuutta tulevaisuudesta ja haittaa, josta olisi vältytty, jos asia olisi käsitelty joutuisammin. Tästä syystä voidaan tässä tapauksessa katsoa, että viivästys loukkaa perustuslain 21 §:n 1 momentissa asianosaiselle turvattua oikeutta saada asia käsitellyksi ilman aiheetonta viivästystä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaista oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa.

37. Mainituilla perusteilla A ja B ovat oikeutettuja saamaan hyvityksen rikosasian käsittelyn kohtuuttoman keston perusteella. Hyvitys toteutetaan A:n osalta siten, että hänet jätetään rikoslain 6 luvun 12 §:n 4 kohdan nojalla rangaistukseen tuomitsematta hänen syykseen jäävästä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 26.9.1997. B:n osalta hyvitys toteutetaan vastaavalla tavalla siten, että hänet jätetään hänen syykseen jäävästä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 26.9.1997 rangaistukseen tuomitsematta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A
SYYKSI LUETUT RIKOKSET
Tuomiolauselman kohta 1
Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen 26.9.1997 (hovioikeuden tuomion perustelujen kohta 1.13)

Syyte hylätään hovioikeuden tuomion perustelujen kohdissa 1.1, 1.2, 1.4, 1.8 ja 1.10 mainittujen tekojen osalta.

Rikoslaki 40 luku 11 § (792/1989)

Tuomiolauselman kohta 3
Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

RANGAISTUSSEURAAMUKSET
Tuomiolauselman kohta 1
A jätetään rangaistukseen tuomitsematta.
Tuomiolauselman kohta 3
Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

B
SYYKSI LUETUT RIKOKSET
Tuomiolauselman kohta 1
Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen 26.9.1997 (hovioikeuden tuomion perustelujen kohta 1.13)

Syyte hylätään hovioikeuden tuomion perustelujen kohdissa 1.4, 1.8 ja 1.11 mainittujen tekojen osalta.

Rikoslaki 40 luku 11 § (792/1989)

RANGAISTUSSEURAAMUKSET
Tuomiolauselman kohta 1
B jätetään rangaistukseen tuomitsematta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Eeva Vuori, Mikael Krogerus (eri mieltä), Gustav Bygglin ja Pauliine Koskelo (eri mieltä). Esittelijä Tarja Ryhänen-Dahlman.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Koskelo: Olen eri mieltä kuin enemmistö perustelujen kohdassa 6 mainitusta kysymyksestä, jonka osalta enemmistön perustelut ilmenevät kohdista 18 - 24. Näiltä osin lausun seuraavan.

A:n virkatehtäviin on kuulunut kysymyksessä olevien rikosten tekohetkellä voimassa olleessa yritystuesta annetussa laissa tarkoitettujen tukien myöntämistä ja maksamista koskevien asioiden ratkaiseminen ja B:n virkatehtäviin sanottujen asioiden valmisteleminen ja esitteleminen. Näitä tehtäviä hoidettaessa A:n ja B:n virkavelvollisuuden ydinsisältönä on ollut huolehtia siitä, että valtion varoista rahoitettavia yritystukia myönnettäessä noudatetaan niitä säännöksiä ja määräyksiä, joissa tuen perusteet ja muut edellytykset on määritelty. Syytteen mukaan A ja B ovat osallistuessaan virkatehtäviensä mukaisesti yritystukiasioita koskevaan päätöksentekoon ja B lisäksi osallistuessaan päätösten valmisteluun rikkoneet toistuvasti säännöksiin ja määräyksiin perustuneita virkavelvollisuuksiaan siten kuin syytteen alakohdissa on yksittäisten tukipäätösten osalta tarkemmin kuvattu. A:n menettelyn osalta kysymys on hovioikeuden tuomion perustelujen 1.1, 1.2, 1.4, 1.8, 1.10 ja 1.13 sekä B:n menettelyn osalta hovioikeuden tuomion perustelujen kohdista 1.4, 1.8, 1.11 ja 1.13.

Mainituista yksittäisiä tukipäätöksiä koskevista teonkuvauksista ilmenee, että tukia myönnettäessä on monin eri tavoin rikottu niitä säännöksiä, joita olisi pitänyt noudattaa ja joiden noudattamisesta huolehtiminen yllä todetuin tavoin oli A:n ja B:n keskeisenä velvollisuutena: tukea on muun muassa myönnetty sellaisille yhteisöille, joilla ei ollut oikeutta yritystukeen, sellaisiin tarkoituksiin tai kohteisiin, joihin tukea ei saanut myöntää, sellaisiin kustannuksiin, joita tukivaroin ei saanut kattaa tai jotka oli jo katettu muulla tuella, sekä vaatimatta tarpeellisia selvityksiä tuen perusteeksi esitetyistä kustannuksista. Näin ollen syytteessä tarkoitettujen tekojen kuvauksista ilmenee A:n ja B:n omaksuneen yritystukiin liittyvässä virkatoiminnassaan suhtautumistavan, jossa tuen myöntämisen perusteita ja edellytyksiä sekä vaadittavia selvityksiä koskeville säännöksille ei ole annettu niille kuuluvaa merkitystä, vaikka juuri näistä seikoista huolehtiminen on kuulunut heidän vastuulleen.

Vaikka kysymyksessä olevat A:n ja B:n yksittäiset menettelyt ovat koskeneet erillisiä ja pidemmän ajan kuluessa tehtyjä tukiratkaisuja ja vaikka välillä on tehty myös sovellettavien säännösten ja määräysten kannalta asianmukaisia tukipäätöksiä, näitä A:n ja B:n yksittäisiä menettelyjä yhdistää edellä mainittu välinpitämätön suhtautuminen heidän virkatehtäviensä olennaisena sisältönä olleeseen velvollisuuteen huolehtia yritystukivarojen käytön lainmukaisuudesta.

Näin ollen katson, että kysymyksessä olevat A:n ja B:n toimet muodostavat sillä tavoin yhtenäisen asiallisen ja ajallisen kokonaisuuden, että niitä on pidettävä yhtenä tekona, jonka viimeisestä osateosta 26.9.1997 syyteoikeuden vanhentumisaika siten on laskettava. Syyteoikeus tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ei näin ollen ole miltään osin vanhentunut.

Edellä olevilla ja muutoin hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla katson, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta.

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan rangaistuksesta enemmistön ratkaisun pohjalta ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Krogerus : Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Koskelo.